tiistai 5. heinäkuuta 2016

Siipisukat


Ei tullut 34 sukkaa, vaan tuli tuluskukkaro. Saa nauraa.

Viimeinen sukkapari jää tähän yhteen sukkaan, jonka puran heti kun olen ottanut yhteispotretin kaikista 33 sukasta.

Siipisukka aloitetaan kärjestä turkkilaisella luomistavalla ja terä levennetään 80 silmukkaan, minkä jälkeen aloitetaan kuvioneule. 80 silmukkaa on todella paljon, vaikka lanka on ohut ja neuloin vielä ohjettakin ohuemmilla puikoilla eli pienimmillä mahdollisilla, kakkosen, puikoilla. 80 silmukan terä tuntui leveältä ja ajattelin alusta pitäen että puikoilla on Aku Ankan räpylät.

Mutta sukasta ei tullut ainoastaan leveä vaan myös naurettavan pitkä: yli kokoa 50, yli 7 senttiä suurempi kuin oma jalkani. Siipikuvio tehdään jalkaterään kolme kertaa. Ensin ajattelin että tein yhden liikaa, mutta kirjan kuvassakin kuvioita on kolme.

Olisin tietysti voinut kantapään valmistuttua ja totuuden lopullisesti paljastuttua purkaa sukan niin että jalkaterän päälle olisi tullut siipikuvio vain kahdesti. Tämä ei kuitenkaan olisi ratkaissut leveysongelmaa. Eikä lopputulos olisi ollut ohjeen mukainen.

Sukasta oli sitä paitsi tulossa niin suuri että alkoi näyttää siltä, että 50 g lankaa ei riitä yhteen sukkaan. Tämä sinetöi päätökseni: en neulo kahta tällaista jättisukkaa. En todellakaan aio ostaa kolmatta kerää lankaa. Puran onnettoman tekeleen ja neulon langasta vaikka toiset pajunkissasukat.

Varren neuloin lyhennettynä eli jätin yhden siipikuvion pois. Varsikin on leveä, mutta ei ihan niin leveä kuin terä.

Sukan siipikuvio ja reunojen ristikkokuvio ovat kyllä kauniit. Niitä oli myös ihan kiva neuloa. Ristikkokuvio ei ole palmikkoa vaikka kirjan kuvissa siltä näyttääkin. Ristikkokuvio tehdään poimimalla lanka neljän silmukan takaa ja tuomalla se edestä vasemman puikon kärkeen. Siitä se neulotaan yhteen seuraavan silmukan kanssa ja samalla lankalenkura kiristää neljä silmukkaa yhteen. Minulla lenkura jäi kyllä löysemmäksi kuin kirjan kuvissa, mutta ihan kiva kuvio siitä silti syntyi, Tällaisen tekniikan oppiminen jäikin tämän ohjeen ainoaksi iloksi.

Ei voi olla kuin iloinen siitä, että "alhaalta ylös"-sukat ovat kirjan lopussa. Kuudesta parista onnistui oikeastaan vain puolet. Jos alussa olisi tullut epäonnistumisia samassa suhteessa, olisi koko projekti voinut jäädä kesken. Nyt kun pahin moka osuu viimeiseksi, niin ei paljon haittaa. En jää siipisukkia kaipaamaan.

Tulossa on vielä yksi kirjoitus tähän blogiin.

Suunnittelija: Ann Budd
Lanka: Sandnes Garn Sisu





1 kommentti:

  1. Googlettelin epätoivoissani ja päädyin tänne. Yhden kerran olen jo purkanut ja puran taas, pitänee vaihtaa mallia kun ei tää pienene vaikka myös kakkosen puikoilla teen ja on vielä ohuempi lankakin kuin ohjeessa. Huoh, oli niin nätti malli.

    VastaaPoista